Muista aina liikenteessä

Muutaman päivän mittainen työmatka takana lähes ongelmitta. Kuinka ollakaan, lain pitkä koura yllätti jälleen lähes kolmen vuoden tauon jälkeen. Olin ajellut jo reilut 500 kilometriä ja pitihän se päästää ajatus herpaantumaan sen verran, etten ollenkaan noteerannut nopeusrajoituksen vaihtumista. Yhtäkkiä nousee käsi pientareelta pystyyn ja konstaapeli ilmoittaa, että 104 km/h olisi ollut ihan ok vielä muutama kilometri sitten, mutta ei enää tässä 80:n alueella.

Eipä siinä muuta kuin kuski maijan kyytiin ja ystävällinen tiedustelu josko nämä viime vuoden palkkatulot, jotka tuossa nykytekniikalla kaivettiin esille alta aikayksikön, pitänevät vielä paikkaansa. Sen jälkeen haluttiin tietää, olisiko elätettäviä tullut lisää ja kuinkas se rouva, lieneekö hän työelämässä vai kirjataanko vähennys. Kevyttä small talkia tietoja kirjatessa ja vihdoin pääsi Jussi jatkamaan matkaa 140 euron pikavoittoineen. Mitäpä tuosta sen enemmälti valittamaan, ihan oma moka.

Vielä muutama sana tapauksen toisesta osapuolesta, usein parjatusta poliisista. Harvemmin olen joutunut heidän kanssaan tekemisiin, mutta ne kerrat kun olen vaikka liikenteessä maksajaksi joutunut, niin kyllä kohtelu on aina ollut ystävällistä eikä ole mitään jäänyt hampaankoloon. Taitaa vaikkapa niillä Suomi 24:n forumeilla poliisista valittavilla henkilöillä suurin vika löytyä peilistä.

Oman talouden budjetointia

Miljonääriblogista bongasin kirjoituksen oman talouden budjetoinnista.

Meillä havahduttiin noin vuosi sitten seuraamaan talouden menoja. Joka ainoa sentti kirjattiin ylös puolen vuoden ajan ja katsottiin mihin se raha oikein kuluu. Asumiskustannukset, sähkö, puhelin yms. kuukausittaiset kulut pysyivät aika vakioina, mutta päivittäistavarakuluissa oli aivan uskomattomia heittoja eri kuukausien välillä. Puolen vuoden aikana suuri- ja pienikulutuksisimman kuukauden ero oli lähes kaksinkertainen.

Tähän löytyi helposti kaksi syytä. Suunnittelemattomuus ostoksien teossa ja kortilla maksaminen. Kun mitään ei oltu suunniteltu etukäteen, ostokset tuli tehtyä "kaipa tätäkin tarvitaan"- periaatteella. Muovirahalla maksaminen taas ei anna oikeata kuvaa ostosten hinnasta, koska rahaa ei fyysisesti näekään. Ainoana muistutuksena on tilisaldon pieneneminen ja kuukausittain jälkikäteen tuleva luottokorttilasku joka jaksaa joka kerta kauhistuttaa yhtä paljon.

Teimme vuoden alussa seuraavanlaisen ratkaisun. Valitsimme puolen vuoden jaksolta pienikulutuksisimman kuukauden ja pyöristimme sen ylöspäin seuraavaan 50 euroon. Tähän lisäsimme arvioidut kuukauden polttoainekustannukset, jotka meillä ovat kohtuullisen vakiot edellyttäen ettei bensan hinta enää hirveästi loikkaa ylöspäin. Joka kuukauden alussa käymme nostamassa tämän summan pankkiautomaatista ja kuukausi mennään niillä mitä käytössä on. Lisäksi teemme viikon ruokalistan etukäteen, jolloin päivittäistavaraostosten suunnittelu on paljon helpompaa.

Miten tämä on sitten vaikuttanut kuluihin? Nyt kuluvan kuun lopussa tulee puoli vuotta täyteen uudella systeemillä ja edelliseen saman mittaiseen jaksoon verrattuna päivittäistavarakulut ovat pienentyneet vaatimattomasti 34%. Kuukauden alussa nostetut rahat ovat riittäneet mainiosti ja mistään ei ole jääty paitsi.

Juhannusmuistoja lapsille

Olimme perheen kanssa kyläilemässä juhannuksena ja juhannuspäivänä ajelimme kotia kohti. Oli kohtuullisen lämmin autoilukeli ja pysähdyimmekin eräälle kioskille ostamaan hieman nestetäydennystä. Kyseessä oli pienehkö sisäkioski, jossa oli näköjään keskiolutoikeudet ja ulos oli rakennettu muutaman kymmenen paikan terassi. Paikka ei ollut ennestään tuttu, mutta asiakaskunta näytti siltä, että kyseistä anniskelupaikkaa voisi kuvata parhaiten sanalla "räkälä".

Eipä siinä mitään. Jokainen juhlii tai ottaa juhannusaaton jälkeiset tasoittavat kuten tahtoo mutta...

Onko teidän tenukeppien aivan pakko raahata lapset mukaan ryyppyreissulle? Yhdessä pöydässä kuorsaa ilman paitaa kaatunut kaljalasi vieressään häiskä, joka näyttää viimeksi käyneen suihkussa joskus Kekkosen presidenttikaudella. Pöytäseurueeseen kuuluu lisäksi kaksi hieman paremmassa kunnossa olevaa alfaurosta ja yksi jokaisen kuppilan vakiokalustoon kuuluva "ruusu" jolla kolmas promille näyttää olevan hyvää vauhtia lähestymässä. Koko porukka sammunutta sankaria lukuunottamatta kiskoo röökiä ketjussa. Ihan tyypillinen näky suomalaisessa lähiöbaarissa, mutta mitä ihmettä tässä seurassa tekevät kaksi arviolta 5-6 vuotiasta poikaa, joilla selvästi tuntuisi olevan hauskempaakin tekemistä kuin istua tässä seurassa.

Tai kioskin jonossa isovanhempien kanssa oleva ehkä juuri ja juuri kouluiässä oleva tyttö joka on "päässyt" juhannukseksi mummolaan. Noin viisikymppinen, ei ihan teräkunnossa oleva pariskunta on ottanut lapsenlapsensa mukaan juhannusjuhlille. Molemmat ottavat varmuuden vuoksi siiderit tuplana, ettei tarvitse vähän väliä ravata hakemassa lisää.
"Kuule, ukki ottaa täshä vielä yhden ukin limssshan", on vastaus tytön kysymykseen joko voitaisiin lähteä pois.

Paskiaiset!

Kun kirpputori kuoli

Joskus vuosia sitten olin kirpputorien suurkuluttaja.Lähinnä metsästin kirjoja ja vanhoja teknisiä härveleitä joita ei juuri mistään muualta löytänyt. Sitten koitti se päivä, että kaikki paikat kotona olivat täynnä jos jonkinlaista härveliä. Oli vanhaa radiota, kassakonetta, taskulaskinta, puhelinta, tietokonetta, optiikkaa sekä lukematon määrä pikku roinaa josta ei edes ottanut selvää mihin se oli tarkoitettu.

Tässä vaiheessa hallitus ilmoitti kannakseen, että tähän taloon ei tule yhtään käytettyä vekotinta ennenkuin:
A) Herra hävittää entiset romut nurkista pyörimästä
B) Herra hankkii isomman asunnon

Ensimmäistä vaihtoehtoa ei raskinnut tehdä, toiseen ei ollut varaa. Niinpä kirpparireissut jäivät moneksi vuodeksi. Koska olisi voinut käydä kuten Sulo Vilenille, eli kontrolli pettää kun halpaa roinaa näkee, niin myöskin kirjaostokset siirtyivät divariin. Kunnes sitten viikonloppuna huomasin, että nythän rompekokoelma on huomattavasti pienentynyt ja niinpä sitten tänään suuntasin paikalliselle kirpputorille.

Vaan eipä näköjään ole kirpparikaan kuin ennen. Uutta tavaraa joka paikassa. Hyllyt täynnä sitä samaa "Made in Vinkuintia"- roinaa mitä jokainen halpahalli on pullollaan. Osa myyjistä oli tainnutkin ostaa jotain halpakaupan loppueriä, koska olivat repineet Hongkongin ja Tokmannin hintalaput vähän huolimattomasti irti. Monella myyjällä taas paikat pursuivat erään S-kirjaimella alkavan halpatavaramaahantuojan tuotteita. Hintoihinkin oli laitettu sen verran kerrointa, että antennikaapelit, pensselit ja haravat ja mitä niitä nyt olikaan tulee paljon edullisemmiksi käydä mistä tahansa halpahallista. Vaatekauppiaitakin oli. Aitoja kopiotuotteita suoraan Viipurin tai Mustamäen torilta.

Helevatan alv:n kiertäjät, hyvin olette tämän homman kyllä onnistuneet pilaamaan.

Voiko sananmuunnoksia yliannostella

Eräs hyvä kaverini on melkoinen verbaalinero. Hänellä on uskomaton kyky käyttää suomen kieltä, assosioida sanoja toisiinsa ja kehittää loistavaa tilannekomiikkaa yksittäisestä sanasta tai lauseesta. Valitettavasti hänellä on myös paljon käytetty taito tehdä sananmuunnoksia lennossa ja mitä kaksimielisempi sen parempi. Pieninä annoksina tuo on hauska piirre, mutta jos joka toinen lause perustuu sanamuunnoksille niin se alkaa pitemmän päälle maistua puulta.

Olen tehnyt kotona pientä pintaremonttia ja erehdyin pyytämään kaveria jeesaamaan viikonloppuna. Kaikki meni hyvin siihen saakka, kunnes allekirjoittanut potkaisi vahingossa liimapurkin nurin suoraan katosta irrotettujen verhokiskojen päälle. Siitäkös riemu repesi kun apumies huomaa, että kisko on liimassa. Remontti oli hänen osaltaan pysähdyksissä seuraavat puoli tuntia ja ei voi kuin ihmetellä hänen palkanmaksajansa pinnan pitävyyttä jos kaveri sattuu keksimään puolenkymmentä uutta sananmuunnosta työpäivän aikana. Ihan hyvä tyyppi muuten olet Juha, mutta rajansa kaikella.

Eipä silti kyllä tahattomat sananmuunnokset usein hauskoja ovat. Muistuu mieleen joskus vuosituhannen alussa lehdessä ollut uutinen, jonka mukaan Pentti Hirvonen valittiin varalle kunnanhallitukseen.

Tai vaikkapa radiotoimittajan ilmeisen tahaton lapsus jostain 1990-luvun alkupuoliskolta. Kunnan nuorisotoimi oli aloittanut jonkinlaisen nuorten työpajatoiminnan. Jos oikein muistan tarkoituksena oli saada paikalliselle nuorisolle jotain kevyttä työtä taskurahapalkalla koulun jälkeen tehtäväksi. Projektin nimenä oli "ahkerat murkut".Toimittaja kertoo radiolähetyksessä juuri käynnissä olevasta infotilaisuudesta ja haastattelee kunnan nuorisosihteeriä ynnä muita isoja kihoja. Sitten tarina jatkuu tähän tapaan:

"Aikamme alkaa valitettavasti loppua, mutta yritänpä saada vielä pari oikeaa murkkua tähän lähetykseen. Ahaa, siinähän kaksi ensimmäistä tuleekin".